Viimeiset hetket (370)

Kävin tänään ostamassa kaupasta oluttölkin, ja aion juoda sen kohta.

Tämä tipaton siis päättyy kohta, hieman jännittynein oloin. Miltä se nyt maistuu? Tulenko ihan kekkuliin? Olo ei ole niinkään semmoinen, että nyt pitäisi sitä viinaa saada koneeseen ja nopeasti, vaan enemmänkin semmoinen pieni jännityksen tunne. Tavallaan haluan tämän “alta pois”, koska lähipiirin kyselyt ja utelut — mites nyt vuoden vaihteen jälkeen, joko oot juonu, aiotko jatkaa, mites nyt sit — ovat alkaneet jo vähän ärsyttääkin.

Pitääpä nyt vähän väkisin yrittää pikistää tuntoja ulos, kun tässä nyt suhteellisen historiallisia hetkiä eletään, ainakin noin minun elämäni mittapuulla.

Jossain määrin tuntuu hieman haikealta heittää raitis elämä taakse, vaikka enhän minä tässä nyt vielä ole päättänyt muuta kuin ottaa yhden oluen. Ihan pienesti tuntuu jopa siltä, että petän osan lukijoistani ja itsestäni, kun nyt sitten “ratkean” juomaan, enkä löytänytkään holittomasta elämästä mitään pysyvämpää elämäntapaa. Kaikkein irrationaalisimmissa kauhukuvissani olen ajatellut, että nyt kun olen ollut vuoden juomatta, niin minulle on käynyt kuin kuivahtaneelle nahkakengälle. Kun sitten nahkakenkä saa vähän rasvaa, se imee sitä kuin sieni. Tuskinpa ihan noin kuitenkaan käy.

Mari kyseli edellisen postauksen kommenttiboksissa lähipiirin suhtautumisesta. Lyhykäisyydessään voi sanoa, että se on ollut varsin hyvää ja ymmärtäväistä, joitain yksittäisiä poikkeuksia lukuunottamtta. Se ihan lähin piiri (<3) on suhtautunut todella hyvin. Ymmärrettävästi vuoden vaihteen tietämillä on tullut aika paljon uteluita ja kyselyitä, että mitä meinaan nyt. Ja se on vähän ärsyttänyt, koska en tiedä vielä itsekään.

—

Tulen tänne blogiin kyllä kirjoittamaan myöhemminkin. En nyt varmaan mitään viinanjuonnin sotatarinoita, vaan ehkäpä enemmän ajatuksia alkoholinkäytöstä ja miten se nyt sitten tämän vuoden jälkeen on asettunut uomiinsa.